Ouluhallin kamppailusali,
Ouluhallintie 20
Tiistaisin klo 19.00 - 20.00
100€ / syyskausi 2023, syyskuu-joulukuu.
Mukaan otetaan niin kauan kuin paikkoja on jäljellä ja myöhemmin aloittaville määräytyy hinta jäljellä olevan kauden mukaan.
Krav Maga JUNIOR on 7-14-vuotiaille kehitetty itsepuolustusmenetelmä, jossa opetellaan itsepuolustusta, kehonhallintaa sekä kamppailutaitoja. Krav Magassa sosiaaliset taidot kehittyvät ja juniorit oppivat myös ennaltaehkäisemään konfliktitilanteita. Aluksi opetellaan reagoimaan erilaisiin otteisiin, olipa hyökkääjä oman kokoinen tai isompi ja vahvempi. Tämän lisäksi opitaan yleistä liikkumista, motorisia taitoja, tasapainoa ja kisailua.
Normaali sisäliikuntavaatetus ja vesipullo riittävät varusteeksi. Harjoittelemme Ouluhallin kamppailusalissa, jossa alustana on painimolski. Molskilla harjoitellaan puhtaat sukat jalassa tai halutessa painitossuilla, mutta sukkasillaan pärjää oikein hyvin.
Kaikki ohjaajamme ovat käyneet kamppailulajien sekä Krav Magan ohjaaja- ja valmentajakoulutukset ja lisksi muita täydentäviä koulutuksia. Päävalmentajamme Arto Vuoma on ammattivalmentaja sekä SKML 1 dan blackbelt.
Mukaan voi liittyä ihan koska hyvänsä, ei siis tarvitse odottaa kauden vaihtumista!
Kausimaksu syys/kevät: 150 € (tammi-toukokuu ja elo-joulukuu, kesken kauden aloittaneiden maksu skaalataan jäljellä olevien kuukausien mukaan)
Ilmoittaudu mukaan yllä olevalla lomakkeella
tai sähköpostilla junior@fightermoves.com
Seura ei ole vakuuttanut harrastajiaan. Mikäli sinulla ei ole harjoittelua kattavaa vakuutusta, voit hankkia sellaisen Krav Maga Liiton lisenssin yhteydessä. 20€ maksava lisenssi tulee olla voimassa vyökokeisiin osallistuessa. Vakuutuksen voi ostaa suoraan verkon kautta: Suomisport – lisenssivakuutus.
Olemme Suomen Krav Maga Liiton jäsenseura ja noudatamme SKML:n lasten ja nuorten vyöjärjestelmää, joka jakautuu kahteentoista junior vyöarvoon. Vöitä suoritetaan aina kevät- ja syyskauden päätteeksi.
Krav Maga harjoitukset Ouluhallilla järjestää Oulun Kamppailijat ry yhdessä Fightermoves -ohjaajien kanssa.
Kampailija EI kiusaa. Ketään. Koskaan. Missään.
Krav Maga JUNIOR taitojen harjoittelu parantaa myös mahdollisuuksia suojella muita ja välttää konflikteja. Kamppailijat toimivat esimerkkeinä, heistä ketkä puuttuvat kiusaamistilanteisiin ja osaavat omalla käytöksellään ja vuorovaikutustaidoillaan edistää sovinnollisuutta ja estää kiusaamista.